Kategoriat

Arkistot

Paluu aina arvoitus –Leppänen onnistui

Kansallisen tason kestävyysurheilijaksi nouseminen on useamman vuoden työn tulos. Se on aina onnen ja useiden tekijöiden summa. Sinne ei ole myöskään helppo palata, jos ura välillä päättyy. Urheilu-uralle väistämättä osuvat tasanne- ja taantumusvuodetkin vievät (liian) usein kilpauran alamäkeen. Syynä on vaikeus sovittaa harjoittelun ja levonsuhde. Halu harjoitella on kova, mutta käsitys kyvystä ottaa vastaan harjoittelua puuttuu. Uudessa tilanteessa ei voida varmaksi tietää miten harjoituksista palautuu, saati mitä vaanivia sairaus- ja vammariskejä intensiiviseen harjoittelun jälleen aloittamiseen liittyy. Tavallisia ovat virhearviot oman kehon viestien tulkinnassa. Sitten ”ajetaankovaa seinään” ja kehitys katkeaa.

Heikki Leppäsellä on tuoretta käsitystä miten taantumavuosista voi nousta junnuvuodet taakseen jättänyt hiihtomies. Oivalluksen ja erehdyksen tienkin hän tuntee. Hän on ehtinyt kokea harjoittelun ja levon epäsuhteen aiheuttaman ylirasitustilan. Kuluvalla kaudella hän ei ole siihen sortunut. Harjoittelu Jämin SM:iin alkoi riittävän aikaisin ja maltillisesti. Rytmitys oli kohdallaan, luottamus omaan linjaan, säännöllisyys, oikeita harjoitteita ja vauhdeissa riittävä skaala. Toki peruskunto oli jo harjoittelun tehostamisvaiheessa varsin hyvällä tasolla, eikä mitään vaadittavaa ominaisuutta tarvinnut hakea pohjilta.

– Valmistautuminen perinteisen kisaan alkoi joskus viime kesänä, kun selvisi että Jämillä olisi tarjolla suosikkimatka 10km perinteisellä ilman prologeja ja kiintiöitä. Harjoitusviikot sai vedettyä tammikuun lopulle nousujohteisesti. Pystyin koko ajan luottamaan siihen, että oma tekeminen tuottaa tulosta.

Peruskuntokaudella Heikki Leppänen kilpaili myös sivulajeissa kirkkovenesoudussa ja maantiejuoksussa, molemmissa menestyksellisesti. Varsinkin syksyn maantiejuoksukilpailujen ja perinteisen hiihdon kasvaneissa vauhdeissa näyttää olevan suuri yhtenevyys.

Kokemukset hiihdosta jo 30 vuoden ajalta ovat kerryttäneet arvokasta pääomaa, valmennuksellista viisautta, sekä myös käytännön psykologista silmää. Leppänen ei salaile sitä mistä syntyy sellainen kilpailuvietti mikä innostaa uhraamaan vapaa-aikaa tavoitteelliseen harjoitteluun.

– Sijoituksen tavoittelu ei kuitenkaan ole kaikkein oleellisinta kilpailussa. Olen tyytyväinen siihen, että pystyin ulosmittaamaan sen hetkisen kyvykkyyteni kiitettävällä tavalla ja keskittymään vain omaan tekemiseen. Lopullinen sijoitus riippuu aina muiden tekemisestä, johon väliaikalähtöisessä kisassa ei pysty itse vaikuttamaan, muistuttaa myös yhteislähtökisojen taktiikat tunteva Leppänen.

Jani Hevonoja

Kommentoi